torstai 25. lokakuuta 2012

Shit I've loved lately pt 2


Unelmat kävi toteen ja silleen. Sain John Watersin nimmarit ja signeeraukset julisteeseen ja Shock value -kirjaan ja pääsin vielä kuvaankin. Ilme on mikä on, mut kertoo varmaan fiilikset. ME SO HAPPY!

PS: Myös This filthy world esitys oli aivan valtavan hauska ja mielenkiintoinen. Hyvä reissu.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Shit I've loved lately



Ex Drummer (2007)

Kolme semi-invalidia miekkosta haluaa bändiinsä kuuluisan kirjailijan rumpaliksi. Tämä suostuu ja alkaa samalla kiusata bändin jäseniä. Ihana soundtrack, hilpeitä hahmoja kuten 'Big dick', joka oli nimensä mukainen ja kaikea muutakin ovelan jännää.

ohjaus: Koen Mortier
imdb 6.9 / 8.5

--

Martha Marcy May Marlene
(2011)

Martha on ollut omituisen kultin jäsenenä, kunnes pakenee sieltä sisarensa luokse. Paranoia ja harhat alkaa jyllätä, onko kultti perässä?

ohjaus: Sean Durkin
imdb 7.0 / 8.0

--

Kill List (2011)

Suuresti A Serbian filmin mieleentuova juoneltaan, mut muuten huomattavasti kevyempi. Wickerman fiilikset myös plussaa. Palkkamurhaaja lähtee viimeiselle keikalle, joutuen lopulta itse jahdatuksi. Aika raaka, ei herkimmille.

ohjaus: Ben Wheatley
imdb 6.2 / 9.5

--

Excision (2012)

Lukiolaistytöllä on harhoja, että hän on huippukirurgi, joten alkaa testailla taitojaan ensin kuolleisiin lintuihin, sit tulevat vaativammat kohteet... Kauniita verisiä/eroottisia unia myös hänellä.

ohjaus: Richard Bates Jr.
imdb 6.1 / 8.0

--

Naapuri (2005)
Naboer

Ingrid jättää Johnin. John saa kutsun naapuriin sekopäisten siskosten luo. John alkaa friikkailla, kun siskokset tietävät hänen ja Ingridin asioista...en voi kertoo enempää spoilaamatta. :D

ohjaus: Pål Sletaune
imdb 6.6 / 8.0

--

Prometheus (2012)

Sanoin pestikselle ett tykkäsin tästä vidusti, hänen vastauksensa oli U gotta be kidding?! Eli ei sovi kaikille. Ite olin ihan fiilareissa kaikesta paitsi siitä kohtauksesta missä Lisbeth Salander tekee itelleen mahaleikkauksen. Sitä en oikein uskonu, vaikka kaikki muu tässä oli 100% faktaa ja tapahtui tosielämässä. Ja voiko olla enempää pihalla ihminen, kun mä en ees tienny ett tää liitty mitenkään alieneihin ennenku ihan lopussa! Mietin vaan ett ompas gigermäisiä juttuja.
Ja Michael Fassbender on kuumis.

ohjaus: Ridley Scott
imdb 7.3 / 8.5



tiistai 2. lokakuuta 2012

Kuulumisia

Halirei.

Mennyt taas ihan heitteille tämä bloggaushomma. Monta leffamaantaita on vastaamatta ja en muista läheskään kaikkia elokuvia mitä oon katsonut, koska oon idiootti, enkä ratea niitä heti imdb:hen. Viime viikot kuluneet tiukasti The Officen us-version parissa, nyt menossa 7. kausi ja huomenna ehkä alkaa kahdeksas.




Tällä viikolla on ohjelmassa ainakin paikallinen elokuvafestivaali Vilimit. Siellä on torstaina Risto Jarvan Loma (pipouikkarit!!!) ja perjantaina -VOITTEKO USKOA TÄTÄ TODEKSI!!!!- Olli Soinion Kuutamosonaatti! Arvo Kyyrölä starttaa verrarin ja minä olen hehkuttanut tätä niin paljon kavereille, ett uskon edes jonkun saavan mukaani näytökseen...oon kyllä pettynyt, jos kukaan ei usko, ett suomessa on joskus tehty hyvä/"hyvä" kauhukomedia. Oikeasti, tuttavapiirini (miinus ne lapsuudenkaverit, jotka on joutuneet tän mun kans kattomaan videolta sadasti) ei tuntuneet edes olleen kuulleen tästä elokuvasta, miten edes mahdollista?? Vouhotan tästä ehkä lisää sit perjantain jälkeen, tai vaihtoehtoisesti haukun kaverini, jotka eivät suostuneet mukaan teatteriin. Yksinhän en sinne tohdi.



Tässä nyt muutama poiminta viikon varrelta katsotuista.

Jesus Henry Christ (2012)
imdb 6.1 / omat pisteet 8.5
Hyvin sympaattinen draamakomedia Wes Anderssonin jalanjäljissä. Henry on lapsinero, joka alkaa selvittää biologista isäänsä ja tapaa samalla sisarensa.


Puhdistus (2012)
imdb 7.6 / 9.0
Kirjasta johtuen oli aika hurjat odotukset tästä ja pitää sanoa, etten tosiaankaan pettynyt muuhun, kuin siihen että Aliidella oli ne adidaksen verkkarit, joka jotenkin häiritsi mua. Ehkä sillä oikeestikin oli, mistä minä tiiän. Nuori tyttö pakenee parittajiaan sukulaisiin ja samalla aukenee jännittävästi viron historia. Mut lukekaa kirja kans.

Tie pohjoiseen (2012)
imdb 7.7 / 5.0
En ymmärrä miks tällä on näin korkeat imdb-pisteet, koska musta tää oli suht paska. Tai paska on väärä sana. Sanotaan sit että kömpelö ja taas yksi osoitus siitä, että kaikki lahjat on valuneet perheessä toiselle pojalle. Peter Franzerin (hyi!) rooli oli aivan älytön ja turha luulla ett Edelmann-Loiri-kombo takais laatua. Isä ja poika seikkailee ja riitelee, tadaa.

Land of the Lost
(2009)
imdb 5.2 / 6.5
Oon yrittänyt katsoa tän kerran aiemminkin ja jäi kesken, koska oli niin huono. Mutta jos elokuvan aloittaa katsomaan klo 6 jälkeen aamulla, siis kun on valvonut edellisen vuorokauden+, niin se on aina hyvä. Tämänkin seurassa viihdyin, sillä oonhan kova Will Ferrell fani (my guilty pleasure nr 1), se vaan on hauska, teki mitä tahansa. Danny McBride myös hillitön. Ferrell ja pari muuta paiskautuu esihistorialliseen aikaan ja dinoja on ja semmosta.

Dark Shadows (2012)
imdb 6.4 / 8.0
Välttelin tätä aika pitkään, koska mulle oli kerrottu, ett tää ois ihan hönökomedia. Ei ollutkaan niin pilalle vedetty, kuin pelkäsin, mukavasti kauhua, fantasiaa ja huumoria sekaisin. Ei Burtonin parhaimmistoa, mut ei huonoinkaan. Vampyyri pääsee haudastaan 200 vuoden jälkeen ja siinähän naiset sekoaa.

Diktaattori (2012)
imdb 6.5 / 6.5
Sacha Baron Cohen on myös mies, joka on minusta aina hauska. Myös tässä, vaikkei tää mikään Borat ollutkaan.